Nikottelematta asiaan

Marianne Mustonen pysäytteli ihmisiä viime kesänä Urbaanin unelman palvelutempauksen aikana ja kutsui heitä kahville Isossa Omenassa. Ystävällinen hymy ja olemus riisuivat aseita ja pysäytti ihmiset kuuntelemaan häntä.
‒ Ensimmäinen ihminen, jota kutsuin, oli vanhahko mummo. Sanoin: Täällä on ilmaista kahvia ja pullaa. Olemme Espoon eri seurakunnista, ja unelmamme on saada tehdä teille hyvää, Marianne kertoo.
Reipasotteinen nuori nainen kävi rohkeasti suoraan asiaan.
‒ Istuin pöytään seuraksi ja kysyin heti, onko Jeesus tuttu? Marianne kertoo hymyillen.
Mariannen mukaan ihmiset olivat yllättyneitä.
‒ Mutta niistä 7‒10 ihmisestä, jotka toin kahville, vain yksi sanoi, ettei halua puhua tai kuulla Jumalasta mitään. Totesin vaan. että hyvä kun sanoit. Jumala kunnioittaa sinua niin paljon, ettei hän halua tulla elämääsi väkisin, Marianne jatkaa.
‒ Tämä ”kieltäjä” oli menossa samana viikonloppuna kaverinsa ristiäisiin, joten siitä sitten puhuimme. Lopuksi sanoin hänelle: Minä nyt tässä siunaan sinua ja rukoilen puolestasi.
Jeesus on hyvä tyyppi
‒ Yhdelle noin 30-vuotiaalle miehelle sanoin: Jeesus on tosi hyvä tyyppi. Esittelin lähiseurakunnat ja selitin, miksi ihminen tarvitsee uskoa ja hengellisen paikan, jossa kasvaa.
Mies vastasi:
‒ Vitsi sä sanoit selvästi nää asiat.
‒ Kiitollisena lähti, toteaa Marianne.
Esitteitä jakaessani sanoin:
‒ Saako olla kutsu? Sadasta ihmisestä ehkä kolme ei ottanut kutsua vastaan. Ilolla ihmiset ottivat meidät vastaan. Eräskin sanoi:‒ Ihanaa, että olette tulleet ulos koloistanne. Saisitte tehdä näin useammin.
Marianne kertoo saaneensa ihmisten myönteisestä suhtautumisesta paljon voimaa.
‒ Itse asiassa olin niin täynnä Pyhää Henkeä koko päivän, etten saanut nukuttua yöllä.
‒ Seuraavana päivänä Leppävaaran palvelutempauksessa tein rukouskyselyä. Jokainen kyselyyn vastannut kertoi elämästään. Kaksi henkeä neljästä tuli uskoon ja yksi sai pelastusvarmuuden, kun rukoilimme, Marianne toteaa tyytyväisenä.
Irti okkultismista
Marianne kertoo tulleensa uskoon marraskuussa 2008, vasta 9 kk ennen Urbaanin unelman palvelutempausta. Hän oli ennen uskoon tuloa käynyt ennustajalla, katsonut tarot-korteista ja harrastanut joogaa. Elämässä alkoi sattua kummallisia asioita.
‒ Oli ihan outoja bileitä, joihin henkivallat tunkeutuivat mukaan. Oli taikauskoa ja itämaista hapatusta. Kynttilät syttyivät itsestään palamaan tai kello pysähtyi ja käynnistyi sitten taas itsestään. Aloin kärsiä unettomuudesta, Marianne kertoo.
‒ Jostakin sain käsiini lääkäri Pekka Reinikaisen kirjoituksen okkultismin vaikutuksesta unettomuuteen. Sitten työpaikan viikkotiedotteessa oli kirjoitus joogasta. Sen johdosta helluntailainen työtoverini lähetti toiselle työkaverille varoittavan nettijutun joogasta. Sanoin, että minäkin haluan lukea jutun, koska olin harrastanut joogaa.
Niihin aikoihin loppui Mariannen määräaikainen työ ja hän etsi netistä uutta työtä. Jotenkin hän ohjautui Majakka srk:n nettisivulle, jossa luki: ”Jos haluat osallistua Majakan toimintaan, sinun tulee käydä yhden illan kurssi.”
‒ Siinä vaiheessa olin valmis tarrautumaan kaksin käsin Jumalaan. Mutta minulle sattui jonkinlainen lukihäiriö, sillä luulin, ettei voi ollenkaan tulla Majakkaan, ellei ole käynyt sitä kurssia. Niinpä sitten menin kurssille ja kun puolestani rukoiltiin tulin uskoon ‒ samana iltana, Marianne nauraa iloisesti.
Teksti: Else Leino
