On ihanaa viedä rakkautta

Tampereen Urbaanissa unelmassa vappuna 2007 oli 250 tiimiläistä. Tässä kolmen kokemuksia.

Miia Korhonen, Pirkkalan ev.lut. seurakunnasta ehti lauantaina paljon. Hän siivosi torin ympäristöä, jakoi lapsille ilmapalloja, työskenteli vohvelikahvilassa, jakoi kutsuja Unelmabileisiin ja muuten vain jutteli ihmisille.
- Kun kuulin tästä seurakunnassa, ajattelin, että on aivan mahtavaa, että evankeliumia kerrotaan ja siihen löydetään uusia tapoja, Miia kertoi.
- Oli yllättävän paljon ihmisiä, joiden kanssa sai jutella. Olin varautunut vastailemaan ihmisten kysymyksiin, kun Unelmaoppaassa oli siihen ohjeita.
- Usko on tuonut paljon onnellisuutta elämääni. Mielestäni muidenkin pitää saada mahdollisuus kokea se onni.

Vohvelinpaistopisteestä torin reunalla tuli herkulliset tuoksut. Siellä olivat hommissa myös Paula Puoliväli ja Heidi Kallio, Alajärven ev.lut. seurakunnasta. Välillä he kävelivät kaupungilla kutsumassa ihmisiä illan Unelmabileisiin Keskustorin telttaan.
- On ollut tosi mielenkiintoista kohdata ihmisiä. Kivointa on ollut, kun on ollut tosi paljon uskovia ihmisiä ja on yhdessä lähdetty tekemään tällainen homma. Tässä myös oppii evankelioimaan, mikä tekojen kautta toimii hyvin, Paula Puoliväli kertoo.
- Opiskelen sosionomidiakoniaa, ja silmäni ovat avautuneet, mikä hätä tässä maassa on. On paljon rikkinäisiä ihmisiä. On ihanaa viedä rakkautta. Ja hienoa nähdä, että ihmisiä oikeasti kiinnostaa. Olemme saaneet paljon positiivista palautetta siitä, että jotain saa ilmaiseksi, Heidi Kallio kuvailee.